Ensinnäki pyydän heti anteeksi, että on tänne kirjoittelu vähän jäänyt.. Muttako KESÄ.. Ja todellisuudessa ei ole oikeastaan mahottomasti tapahtunu sellasia asioita joista ois tullu mieleen että pitää kirjoittaa, mutta kuulumisia hieman:

Niin sitä päästiin kouluun ja ens huhtikuussa pitäs olla jo uuet tutkintopaperit kourassa, ihan siis vain uuden suuntautumisen luen lähihoitajana ei sen kummempaa, mutta silti.. AH, mulla on syksylle tiedossa jotain oikeaa, käsinkosketeltavaa tekemistä. HALLELUJA! 

Ja lisää mukavia uutisia! Tänään putosi postiluukusta kauneus- ja Terveys lehden uusin numero, josta löytyy siis se mun tarina josta olen aiemminkin puhunu. Nyt siis kaikki ostamaan sitä uusinta lehteä ja lukemaan!

Toivottavasti kaikilla muillaki ollu mukava kesä tähän asti, omani on ainakin ollut sellanen mukavan lepposa, on saanu mökkeillä ja viettää aikaa ystävien kanssa, olipas tuossa pikkuveljen konfirmaatiokin toissa sunnuntaina. 

Palatakseni vielä tuohon koulu asiaan niin täytyy kyllä sanoa, että ihan valtava taakka putosi harteilta kun sai tietää että pääsi kouluun ja pääsee oikeasti tekemään jotain muutakin kun istumaan kotona, pääsee tutustumaan ihmisiin, työharjotteluihin. Kaikkea mukavaa tiedossa. Niin hullulta kuin se kuullostaaki niin ootan INNOLLA niitä työharjotteluaamuja kun pitää seiskaksi olla jo työmaalla, tänä aamuna viimeksi totesin kaipaavani niitä kun heräsin viieltä hellun lähtiessä töihin ja puoleen päivään mennessä olin kattonu koko seiska kauden How I Met Your Motheria. Toki toisinaan on kiva kun saa vaan rauhassa möllöttää ja olla, mutta meikän luonnonpäälle alko ottaan tää mähöttäminen jo sen ekan kuukauen jälkeen..

En ajatellu tänään raapustaa mistään sen kummallisemmasta aiheesta kuin tästä olemassaolomme ihanuudesta.. Ei vaisinkaan, vaan oikeasti tuottaa vaikeuksia muodostaa järkeviä lauseita kun tosiaan on herännyt viideltä ja katsonut yli 20 jaksoa hömppää. 

Mutta yhdestä asiasta haluan puhua ja se on ystävyydestä, sen lisäksi, että sain viettää viime viikonlopun oman rakkaimman ystävän kanssa niin tapasin eilen erään ystävän jota en ollut nähnyt n. kahteen vuoteen, koska asutaan eri puolilla suomea ja aina tuntuu tulevan kaikkia epämukavia esteitä ja sitten se näkeminen vain jää pikkuhiljaa kokonaan. Ennen tämän kyseisen ystävän kanssa elettiin hieman hurjia aikoja ja oltiin yhdessä aika menevä tiimi. Siksi mietitytti kovasti, että osataanko me enää puhua mistään asioista näin pitkän ajan jälkeen, meidän molempien elämä on kuitenki muuttunu paljon ja me molemmat ollaan ihmisinä muututtu vielä sitäki enemmän.

Mutta kun parvekkeelta näin sen mun ennen (ja vieläki) niin rakkaan naisen kävelevän meille niin tiesin heti, että meidän välit on silti ennallaan, puhuttavaa riitti ja oli haikeaa päästää tämä ystävä taas lähtemään kun ei tiedä milloin taas tavataan. 

Pointti tässä kaikessa on se, että hyvistä ystävistä tulee pitää kiinni, ei pidä antaa ystävyyden valua läpi sormien. Ja hyvän ystävän tunnistaa siitä, että pitkienki aikojen jälkeen kun näkee toisen, niin siinä tilanteessa ei ole mitään epämiellyttävää vaan se on luontevaa ja mukavaa. Olen itse elämässä (niinkuin olen aiemmin kertonut) päästänyt tärkeitä ihmisiä elämästäni kun mulla ei ole ollu yksinkertasesti vain voimia olla hyvä ystävä kenellekkään.

Nyt kun tarkastelen omaa tilannetta ja saan todeta omistavani vain muutamia, mutta sitäkin parempia ja ihanampia ystäviä, niin olen jollain tavalla onnellinen, että ne huonot ja mädät tyypit on karsiutuneet sieltä seasta pois. Meidän kokemukset on muokanneet meistä tällasia kuin me nyt ollaan, taakse voi aina katsella miettien tuliko valittua oikein tai tehtyä oikein, mutta loppujen lopuksi se on tämä hetki joka ratkaisee. Ystävyyttä tulee vaalia, ystäviä on nykyään niin vaikea löytää ja hyviä ystäviä lähes mahdoton.

Tämä teksti ei varsinaisesti käsittele läheisriippuvuutta, mutta tää on sitä minun elämää itseään ja tällaista mietin tänään, lupaan yrittää kirjottaa pian tänne ihan oikeataki asiaa!