Ihanaa keväistä tiistaita kaikille! Ainakin täällä Torniossa on viime päivät vallinnut hyvin epävakainen kevätsää. Aamulla paistaa aurinko, päivällä sataa lunta/räntää ja illalla taas paistaa. Ei onneksi ole minua paljon haitannu vaikka ei niin kauhean lämmintä ole ollutkaan, koska silti luonto vihertyy koko ajan, linnut laulaa ja ennenkaikkea MULLA on kevättä rinnassa! ;)

Koiruuden kanssa treenit jatkuu, haluanpa jakaa teille kuvan viime lauantailta ku kaveri oli "hieman" väsyny tottelevaisuustreenien jälkeen! 

               

Ajattelin kirjottaa tänään niinkin yksinkertasesta aiheesta kuin itsetunnosta ja itsensä hyväksymisestä. Se on näin keväällä muutenkin sellanen aihe, että se koskettaa varmasti muitaki ku meitä läheisriippuvaisia! Toki edellisistä teksteistäni löytyy varmasti paljon samaa asiaa ja sivutaan samoja aihepiirejä, mutta tänään aamulla peiliin katsoessa tuntui siltä, että päivän teema on itsetunto.

Läheisriippuvuudesta puhuttaessa sen tunnuspiirteitä ovat yleensä huono itsetunto ja yleensäkin vaikeudet hyväksyä itsensä. Läheisriippuvaista pelottaa mahdollisesti olla oma itsensä muiden seurassa tai jos ollaankin omia itsejään, niin ollaan silti sellainem "kaikkia miellyttävä versio" itsestään. Läheisriippuvaiset eivät ole yleensä parhaita mahdollisia kritiikin vastaanottajia, vaikkakin itse kritisoivat itseään alinomaa. Itsensä rakastaminen on aivan äärettömän vaikeaa, koska aina löytää itsestään vikoja. Läheisriippuvaisena voisin sanoa, että on jotenkin helpompaa nähdä asioiden huonot puolet ennen hyviä puolia.

Oma itsetuntoni on yhä hetkittäin erittäin huono, toisinaan olen tyytyväinen itseeni, saavutuksiini, ulkonäkööni jne. Mutta on päiviä jolloin tuntuu ettei itsessä mikään ole hyvää. Silti on ollut kova työ päästä edes tähän pisteeseen, että on edes päiviä jolloin voin olla rauhallinen sen suhteen millainen olen. Omien rajoitusten ja puutteiden tiedostaminen on tärkeää, mutta silloin kun niitä rajoituksia ja puutteita löytää itsestään loputtomasti, se ei ole enää tervettä. Kerroin, että tänään aamulla peiliin katsoessani koin, että päivän teema on itsetunto. Tarkoitin sillä sitä, että tänään on yksi niistä päivistä kun peiliin katsoessa olen rauhallinen sen suhteen mitä sieltä katsoo takaisin. Tänään on hyvä päivä :)

Läheisriippuvaisten halu miellyttää muita ulottuu myös ulkonäköön. Ainakin itse, niinkuin aiemmissa teksteissä olen kertonut, piilouduin meikkien taakse. Muistelisin lukeneeni jostain joskus, että läheisriippuvaisten joukossa ilmenee muuta väestöä herkemmin syömishäiriöitä, enkä ihmettele sitä yhtään, sillä ulkonäölliset paineet ovat kovat ja usein psyyke hataralla pohjalla. Jokainen ihminen on varmasti joskus murehtinut omaa painoaan, läheisriippuvaisella se ei jää murehtimiseen, omalla kohdallani voitaisiin ennemminkin puhua vatvomisesta. 

Mistä painoni vatvominen on saanut alkunsa? Noh, olin jo lapsena pullea, enkä ole koskaan ollut erityisen hoikka, mutta syyttäisin silti lihomisestani ilmiötä nimeltä lohtusyöminen. Varmasti hyvin suurelle osalle lukijoista tuttu ilmiö. 

Yhä tänäkin päivänä haluaisin niin kovasti sortua lohtusyömiseen ja sorrunkin toisinaan, siitä ei pääse yli eikä ympäri. Luojan kiitos en nykyään pysty syömään samoja määriä kuin esim. kolme vuotta sitten. Kohdallani syöminen ei jäänyt edes tuohon lohtusyömiseen, vaan tuntui miltä tahansa, olin iloinen, surullinen, yksinäinen tms. niin minä söin. Ja söin hirvittäviä määriä kerralla. Tottakai siitä tuli todella paha olo niin fyysisesti kuin psyykkisestikin. Peilikuva oli sen mukainen. Itseni piiskaus jatkui, syöminen jatkui. Se oli loputon kierre.

Nyt kun mietin, niin paino kulki täysin käsi kädessä psyykkisen voinnin kanssa, Joskus vuonna 2011 kun olin ihan raunioina ihmisenäkin niin painoni kipusi parhaimmillaan lähes 90 kiloon. Olo oli aivan hirveä, peilikuva oli kertakaikkisen kammottava, pakkelimäärä naamalla PAKSU. Vatvoin painoani todella paljon, mutta silti en löytänyt oikein rohkeutta enkä pitkäjänteisyyttä muuttaa elämäntapojani. Tuohon lohtusyömiseen oli niin helppoa tarttua ja turvautua.

Oli todella vaikeaa myöntää itselleni, että tilanteen on pakko muuttua. Lohtusyöminen oli kohdallani lähtenyt aivan lapasesta. Tiedostin kyllä syömiseni olevan lohtusyömistä, olin oppinut siihen, että söin kahden ihmisen edestä pahaan olooni, usein iloonkin tai mihin tahansa oloon. Paha olo heijastui myös siihen, että alkoholia tuli nautittua viikottain ja humalassa pahaa oloa purettua änkyröimällä ihmisille tai sitten humaltuessani paha olo valtasi minut ja sain hirvittäviä itkukohtauksia. Selvinpäin en myöntänyt pahaa oloani itselleni.

Nykyään koen saaneeni tuon lohtusyömisen jollain tavalla kontrolliin, mutta sokeriaddikti olen yhä. Alkoholin käyttö on myös kohdallani vähentynyt huomattavasti, osittain senkin vuoksi, koska tiedostan omat perinnölliset riskini sairastua alkoholismiin, osittain sen vuoksi, että en kaipaa alkoholia nauttiakseni elämästä. Opettelen yhä muodostamaan tervettä suhdetta ruokaan enkä anna itseni kovin herkästi sortua tuohon mielettömään syömiseen. Opettelen itsekuria ja kontrollia sekä terveellisiä elämäntapoja. Sillä terveen kehon myötä on paljon helpompaa saavuttaa terve mieli ja terve itsetunto.

Jännitän silti tilanteita joissa voisin jollain tavalla nolata itseni, siksi kynnys lähteä esim. salille tai ryhmäliikuntaan on minulle hyvin korkea. Mielessäni valmistaudun pettymään, luettelen asioita joita voisi tapahtua esim. paino ei putoakkaan, ihmiset nauraisivat minulle tms. Ihan typeriä pelkojahan nuo ovat, mutta minulle hyvinkin todellisia. Siksi tyydyn rauhallisiin kävelylenkkeihin koiran kanssa ja kotijumppaan, ehkä jossain vaiheessa löydän itsestäni rohkeutta ja varmuutta lähteä ihmisten pariin. 

Mitä itsensä rakastamiseen tulee, niin ennekaikkea se on sen hyväksymistä, että me emme ole täydellisiä. Sen sijaan, että käyttäisimme kaiken energiamme muiden miellyttämiseen ja negatiiviten ajatusten vatvomiseen niin voisimme pysähtyä miettimään, että kuinka miellyttäisimme itseämme.

"Tänään hyväksyn niin hyvät kuin huonot puoleni. Olen niiden muodostama kokonaisuus. Rakastan itseäni ja hyväksyn itseni kokonaan" -Rohkeutta muuttua s.54

Kunpa olisi olemassa juurikin sellainen pikakeino oppia rakastamaan itseään tai hankkia hyvä itsetunto, mutta koska sellaista ei ole, niin meidän täytyy tehdä töitä sen eteen jotta oppisimme löytämään niitä hyviäkin puolia itsestämme. Meidän täytyy kehua itseämme kun siihen on aihetta. Toisinaan voimme koetella itseämme ja todeta, että pystymme kieltäytymään kiusauksista.

Esimerkkinä kerrottakoon tuohon sokeriaddiktioon liittyen, että aloitin perjantaina herkkulakon jonka olisi tarkoitus kestää juhannukseen asti, se on aivan hirvittävä ponnistus minulle. Mutta viisi päivää olen jo kestänyt ja vaikka mieli tekee makeaa aivan älyttömästi niin tiedän, että se menee ohitse. Joka päivä päätän aamulla, että TÄNÄÄN en syö herkkuja, huominen on päivä uusi enkä tee sen suhteen päätöksiä. Kunhan tänään pysyn päätöksessäni. Iltaisin saan kehua itseäni onnistuneesta suorituksesta. 

Rakkaus on pieniä tekoja, ajatuksia, hymyjä. Itsensä hyväksyminen ja rakastaminen voi tuntua äärettömän vaikealta jopa mahdottomalta, siksi pienin askelin on hyvä aloittaa. Myönnä itsellesi, että sinun ei tarvitse olla täydellinen, ethän vaadi sitä muiltakaan?

Kuvittele pitäväsi sylissäsi pientä suloista kissanpentua, jota hyväilet ja rakastat, hellit, kuiskit sille kauniita ajatuksia korvaan. Koeta nyt ajatella sen kissanpennun tilalle itsesi paijattavaksi ja rakastettavaksi. Aluksi kyseinen mielikuvaharjoitus voi tuntua vaikealta, mutta lopulta siitä tulee mukava ja lämmin olo!

         

 

 "Itsensä rakastaminen on alkuna elämänpituiselle romanssille."

-Oscar Wilde