Syysterkut Rovaniemeltä kaikille! Ja todellaki huomaa että on syksy koska ulkona on pimeää ja syysflunssa on saanu jonkinmoisen yliotteen tästä neitistä. Mulla on ainaski ollu ihan mahtava viikonloppu ja tällasen viikonlopun jälkeen voi hyvillä mielin palata sateiseen ja tuuliseen Kemiin.

Ah, kerrottakoon jotta alotin siis kemissä koulun ja olen tykänny kyllä! Hieman harmittaa se, että lähipäiviä on tosi harvoin koska suurin osa opiskelusta tapahtuu verkossa. Hieman on paineita siitä, että kohta alkaa harjottelut ja pitäs osata yhtä jos toista ja tuntuu ettei osaa mitään!

Täytyy sanoa että tässä elämäntilanteessa arvostan ihan uudella tavalla sitä että kävin sen läheishoidon, olen ihan varma että se "entinen" Paula ois murtunu ihan täysin ja ollu aivan surkea ja säälittävä. Nyt mie osaan laittaa asiat oikeisiin mittasuhteisiin ja tajuan että niin ikävää ku parisuhteen päättyminen ja siihen liittyvät asiat on, niin silti se ei ole maailmanloppu.

Vasta silloin kun on joutunu olemaan yksin jo jonku aikaa niin se alkaa se "uusi" elämä hahmottumaan silmissä ihan eri tavalla ja voi jollaki tavalla tarkkailla omaa tilannettaan ja selviytymistä. Koko ajan eron jälkeen olen jankannu ihmisille, että kaikki on ihan hyvin, olen järkyttyny mutta selviän. Nyt kun aikaa on kulunut jo jonkin aikaa voin avoimemmin mielin tarkkailla omaa tilannettani. Pahimmat haavat alkaa pikkuhiljaa muuttumaan ruviksi, ne kutisee vielä hiukan mutta siitä ne pikkuhiljaa katoaa jättäen sen oman jälkensä minuun.

Nyt ehkä enemmänki on itsekin alkanut tajuamaan sen, että "HEI MIE OON ELOSSA". Elämä kolhii, mutta ehjiä tässä ollaan, kunnossa ja elinvoimaisena. En sano nauttivani yksinasumisesta/olemisesta mutta koska se ei ole minulle uutta eikä millään tavalla erikoista niin voisin sanoa aika hyvin siihen sopeutuneeni, nautinkin jopa välillä.

On ollu tosi tärkeää muistaa olla itseään kohtaan ystävällinen, olen oppinu hölläämään niitä vaatimuksia ja tavotteita joita asetan itelleni. Tajuan että mikään ei ole ikuista, vaikka ongelmia on viimeaikoina ollu paljon ja välissä on ollu jopa vaikeaa yrittää unohtaa niitä edes pieneksi hetkeksi. Silti olen oppinu itestäni taas uusia asioita.

Elämä muuttuu lakkaamatta, en usko että mulla ois aiemmin ollu samanlaista vahvuutta, rohkeutta tai uskoa tulevaan. Vaikka moni unelma on särkyny ja vielä useampi toive jääny toteutumatta niin ei silti ole mitään järkeä juuttua märehtimään niitä pettymyksiä, niitä ei tarvi yrittää unohtaa tai piilottaa, toisinaan voi pysähtyä miettimään, ehkä hieman suremaanki jotain asiaa. Luin vasta jostain sellasen mainion mietelauseen, että jonkun asian vuoksi saa itkeä niin paljon kuin vain jaksaa itkeä, mutta ei koskaan saman asian vuoksi toista kertaa.

Lapsena opin jo sen, että on kaikista parasta olla toivomatta mitään, sanomatta mitään tai olla innostumatta mistään koska aina edessä oli pettymys. Olen aina ollu sellanen etten pyydä paljoa tai toivo liikoja ja aikaa myöten seki muuttu sellaseksi, että mulle oli oikeastaan ihan sama, olin jo valmiiksi luopunu toivosta. Pikkuhiljaa olen kuitenki näiden asioiden kanssa painiessa tajunnu sen, että jos mie aina vain pelkään pettymyksiä, niin loppujen lopuksi en uskalla välittää mistään enkä kenestäkään. Ja sellasta elämää en itelleni halua. Siksi yritän ajatella, huom. YRITÄN ajatella, että multa saattaa moni hyvä asia mennä ohi jos en uskaltaudu elämään ja ottamaan iloa irti siitä mitä elämä mun eteen heittää.

"Vuodet voivat rypistää ihosi, mutta jos luovut innostuksesta, saat ryppyjä sieluusi." -Samuel Ullman

Vaikka se elämä ei aina ole ihanaa ja vaaleanpunaista pilvenreunalla tanssimista niin täytyy kyllä sanoa, että ensimmäistä kertaa kuukausiin mulla on jotain oikeata tekemistä elämässä, velvotteita ja tavotteita. Ja se jos mikä antaa sellasen tietynlaisen tarpeellisuuden tunteen.

Rehellisesti sanottuna on vaikeaa silti määritellä itseään, kuka mie olen ihmisenä nyt, millä tavalla olen muuttunu, mitä uutta, mitä erilaista. Uusia ovia elämässä on auennut, toisia sulkeutunut. Helposti sitä määritellään se onnellisuus sen mukaan että onko kumppani, lapsia, piha, koti, hieno auto jne. Ja ilman muuta onkin hieno saavutus että on esim. löytänyt kumppanin rinnalleen tai menestynyt niin hyvin että on varaa ostaa unelmiensa talo. Itelle kuitenki ne pienet asiat on niitä jotka merkittee ja joita arvostaa. Olis niin hienoa ko me pystyttäs määrittelemään se oma arvo sen mukaan mitä me olemme, minä olen minä ja olen ihan pirusti tehnyt töitä päästäkseni elämässäni tähän pisteeseen kuin nyt olen, täksi ihmiseksi joka nyt kirjoittaa tätä.

Olen pikkuhiljaa oppinut arvostamaan itseäni, tiedän olevani vahva ihminen ja tiedän etten murru kovimmankaan paineen alla. Tiedän millaista on elää sellaista elämää jollaista en toivoisi yhdenkään lapsen joutuvan kokemaan. En ehkä voi sanoa olevani ehjä tai kokonainen, mutta voin sanoa olevani kokemuksieni summa. En silti sen vajavaisempi tai huonompi kuin sinäkään joka tätä luet.

Haluan sanoa vielä, että muistakaa rakkaat ihmiset, että silloinki ko tuntuu ettei mikään onnistu, ole hyvin tai on muuten vaikeaa niin just silloin meän pitää luottaa itteemme, antaa itellemme mahollisuus. Aina sanotaan, että asioilla on tapana järjestyä mutta kaikkien näitten vaikeuksien jälkeen mitä mullaki viimeaikoina on ollu niin voin sanoa, että KYLLÄ ne järjestyyki, mutta sillä ei ole mitään merkitystä silloin jos sitä ei osaa arvostaa ja jos oma asenne on sellanen, että kaikki on paskaa. Hetkittäin tulee itelläki sellanen olo, että tekis mieli vaikka hakata ja potkia jokanen vastaantuleva ihminen joka väittää että asiat järjestyy. Ne järjestyy, mutta ei todellakaan siksi, että jokanen sitä meille jankkaa vaan siksi, että ne laitetaan järjestymään!!

Tällaista pientä avautumista tänään! Nauttikaa ihanista syysilloista, rakastakaa, eläkää ja olkaa onnellisia!

Mie palaan taas toivon mukaan ens viikolla asiaan ja voisin yrittää pläjähyttää tekstin jostaki oikein hyvästä aiheesta!