Kah kun on aika vilistänyt nopeaa ja kirjoittelu tänne vallan unohtunu! Olen niin nautiskellu tästä todenteolla alkaneesta kesästä ja uudesta harrastuksesta, että ihan muka ollut kiirettä. Uskaltauduin siis VIHDOINKIN aloittamaan sen salitreenauksen ja lisäksi olen testaillut noita erilaisia ryhmäliikuntoja. Täytyy sanoa, että mukavaa on kaikista omista ennakkoluuloista huolimatta ollut, enkä ole kokenut itseäni mitenkään muita huonommaksi tai surkeammaksi mitä alussa pelkäsin (ja mitä käytin tekosyynä..) Toki liikkeiden opettelu on vielä alkutekijöissä mutta lihakset huutaa hoosiannaa siihen malliin, että jotain on mennyt perillekkin! Haha. 

Enpä tiedä, jospa sitä tällanen arka kotihiiriki vihdoinki löytäisi sen paljon puhutun liikunnan ilon? Ostin itelle jopa ihan kunnon salivermeet niin on paljon mukavampi käydäkki siellä salilla. Eilen testasin ekaa kertaa zumba tuntia ja olihan se hikistä hommaa, mutta jäi tosi hyvä mieli sen tunnin jälkeen!!

Olen kokenu tuon salilla käymisen todella mukavana, saan siitä täytettä muuten niin tylsiin päiviin. Tosin koira on yksinolemisesta sitä mieltä, että sillon on hyvä hetki syödä.. noh ihan kaikki mitä hampaisiinsa saa. Siis todella turhauttavaa, ahdistavaa ja masentavaa edes lähteä mihinkään ja jättää koiraa yksin kun sitä saa kauhulla koko ajan kotoa poissa ollessa miettiä, että mitä tällä kertaa on tuhottu :/ 

Niin juu ja kävin pääsykokeissa kouluun, ja jos hyvin käy niin syksyllä lähden sitten opiskelemaan uutta suuntautumista lähihoitajapuolelle. Ihan sikana ollut kaikkea mukavaa viime aikoina ja oma mieliki sen myötä ollu tosi paljon pirteämpi ku aikoihin!! Ens viikolla pääsen mökkeilemään perheen kanssa, meän mökki on ehkä seesteisin paikka maan päällä, siellä saa sielu levätä jos jossain. Tässä pikkusiskon ottama kuva mökiltä tältä kesältä:

              10390213_916771805015739_827183821303124

Kyllä se vain on niin, että kun ihmisellä on mielekästä tekemistä niin sitä on niin paljon onnellisempi. Huomannut sen omien kokemuksien kautta kun viimeiset puoli vuotta ollut ihan liikaa aikaa istua möllöttää ja miettiä asioita. 

Tänään haluan puhua riskeistä ja niiden ottamisesta. Syynä aiheeseen on se, että jos en olisi käynyt läheishoitoa niin nämä ihanat, hienot asiat joita elämässäni on tapahtunut olisi jäänyt kokematta. Minulla ei olisi ollut rohkeutta altistaa itseään ja lähteä kuntosalille tai ryhmäliikuntoihin joissa itsensä nolaaminen on mahdollista, jopa todennäköistä. Eikä minulla todellakaan olisi ollut rohkeutta muuttaa vieraalle paikkakunnalle rakkauden perässä. Sitä oli niin kietoutunut siihen omaan turvalliseen, turtuneeseen elämään. 

Tajuan nyt, kuinka välttelin vaikeita tilanteita ja ahdistavia tunteita. Elin varmanpäälle ja olin sellainen mitäänsanomaton ameeba, joka vain eli tekemättä kuitenkaan mitään. En halunnut osallistua mihinkään jossa olisin voinut nolata itseni, en mihinkään jossa jouduin olemaan esillä. Häpesin sanoinkuvaamattoman paljon itseäni, pukeuduin jopa mahdollisimman muodottomiin vaatteisiin, piilottelin itseäni. Olin, ja halusin olla mahdollisimman näkymätön, etten vain häiritsisi ketään.

Olen aina pitänyt itseäni sanavalmiina ihmisenä, mutta nyt kun mietin menneisyyttäni niin vaikka turvallisessa seurassa olenkin saattanut olla hiukan rääväsuu, niin silti olen kuitenkin tainnut olla se hiljainen vetäytyjä joka pelkää avata suutaan sen pelossa mitä muut mahtavat ajatella. Maanantaina kun kävin siellä pääsykokeissa huomasin itsestäni sen, että minua ei enää pelottanut niin paljon, ennen jännitin aivan tuhottomasti kaikkia tuollaisia tilaisuuksia, mietin tuntikausia etukäteen mitä sanoisin. Nyt pystyin olemaan rento, oma itseni, eikä minua pelottanut. Ajattelin vain, että:"tässä olen ja tällainen olen, muuta minulla ei ole tarjota."

Läheisriippuvaisen elämässä pettymykset ovat aina olleet läsnä, joten on vaikeaa päästää irti siitä pelosta ja pettymysten odottamisesta. Eletään juurikin sitä omaa elämää, odottamatta juuri mitään tai antamatta itsestään juuri mitään. Ei oikein olla onnellisia, eikä oikein olla mitään. Mutta sitä eletään niin, koska ei enää uskalleta edes toivoa, että olisi olemassa elämää jossa pettymykset eivät olisi läsnä. 

Minulla on pieni salaisuus kerrottavana teille jotka ette uskalla enää edes toivoa muutosta: Elämässänne tulee aina olemaan pettymyksiä. Mutta avain siihen onnellisempaan elämään on se, ettei enää pelkäisi niitä pettymyksiä, ne ovat osa elämää. Kun pystyy päästämään irti siitä pelosta, ottamaan sen riskin, että jokin asia ei heti onnistukkaan niin elämä on paljon mielekkäämpää.

Olen itse huomannut, että meillä läheisriippuvaisilla on tapana odottaa ja toivoa sellaista elämää jollaista ei ole edes olemassa, emme osaa realistisesti suhteuttaa toiveitamme vaan jostain syystä odotamme jatkuvaa onnea ja auringonpaistetta. Meidän tulisi tajuta se, että kenenkään elämä ei ole jatkuvaa onnea ja auringonpaistetta, elämässä on aina sekä iloa, että surua. 

"Kukaan ei ole kaiken aikaa onnellinen, mutta jokaisella voi olla hyvä olla." Rohkeutta muuttua s.148

Läheisriippuvainen ihminen haluaa kontrolloida elämäänsä, samalla hän mieluiten kontrolloisi myös läheistensä elämiä. Riskinottamisessa on kyse myös siitä, että antaa toisten elää omaa elämäänsä. Voi olla, että läheinen ei tee kaikkea sinun haluamallasi tavalla, voi olla että hän tulee loukatuksi, voi olla ettei tulekkaan. Meidän tehtävämme ei silti ole kontrolloida muita, omassa elämässämme on ihan tarpeeksi tekemistä.

Se, että uskaltaa luopua ja päästää irti on askel kohti vapautta. Mitä se vapaus sitten on? Se on elämää ilman sitä kuristavaa tunnetta kurkussa kun haluaisi tehdä jotain mutta ei vaan löydä sitä rohkeutta itsestään. Meillä on aina tilaisuus toimia, tai olla toimimatta, tehdä päätöksiä tai lykätä niitä. Jos lykkäät jotain asiaa tänään niin suurella todennäköisyydellä lykkäät sitä huomenna, ylihuomenna jne. 

Mikään ei takaa meille onnistumista, mikään ei takaa, että asiat sujuisivat tahtomallani tavalla vaikka ottaisinkin riskin. Jos sen sijaan jatkan, kuten olen tähän asti jatkanut, niin on sanomattakin selvää, että saan sitä samaa, mitä olen tähänkin asti saanut. Mutta vaikka asiat eivät sujuisikaan haluamallani tavalla, saan silti rohkeutta toimia eritavoin.

"Kaikki saavutukset perustuvat siihen, että uskaltaa aloittaa" -Eugene F. Ware

                        hhh-normal.jpg