Hei taas! Kevät senkun etenee ja itse ainakin odotan kesää jo aivan innolla!! Kuulumisina kerrottakoon, että herkkulakko pitää ( en käsitä itekkään, että miten mahdollista?!), koira on alkanut tajuamaan koulutuksen jujut ja on oppinut tosi hienosti, vaikkakin toki silti aina sopivan tilaisuuden tullen testaa emännän tahdonlujuutta ja hermojen kestävyyttä. Täytyy kyllä sanoa, että olen tämän kevään aikana löytänyt itsestäni aivan uudenlaista pitkäjänteisyyttä jota en koskaan olisi uskonut löytäväni!! Hilpeillä mielin piti lisätä tuo alta löytyvä kuva, koska tuo herkkulakko on ollu mulle ihan TOSI VAIKEAA!!!

 

          

Sellaisia ihania uutisia on myös, että toissa päivänä minua kävi kuvaamassa Kauneus- ja terveys lehden kuvaaja ja ilmeisesti heinäkuun lehteen on tulossa läheisriippuvuutta käsittelevä artikkeli jossa on kaksi eri tarinaa läheisriippuvuudesta ja toinen tarinoista on oma tarinani. Itse en ole tuota juttua saanut luettavaksi niin odotan kyllä innolla sen julkaisemista, jos vain mahdollista niin linkitän sen kyllä sitten tänne blogiini. 

Näin äitienpäivän jälkeen täytyy kyllä sanoa, että ONNEKSI minulla on äiti jota onnitella. Vaikka meidän perheen juhlapyhät eivät ole mistään rauhallisimmasta päästä niin kyllä sitä silti pysähtyy pohtimaan, kuinka kiitollinen saa olla siitä, että on saanut äidin takaisin.  Olisiko se äidin hauta jolle veisi kynttilän, ellei äiti olisi raitistunut? Kyllä se pala kurkkuun nousee kun kelailee niitä vaikeimpia aikoja, sairaalarerissuja ja äidin itsetuhoista elämää ennen avun löytymistä.

Toisaalta miettii myös sitä, että millaista oma elämä olisi jos ei olisi saanutkaan käsitellä niitä vihan, surun ja hylätyksitulemisen tunteita niin, että niistä on voinut puhua äidillekkin ja ollaan yhdessä saatu jättää se mennyt sinne taakse. Liekö sitä olisi koskaan herännyt hakemaan apua itselleen, jos äidin raitistumisen myötä ei olisi joutunut kohtaamaan omiakin mörköjään. Minua surettaa se, että tiedän liian monen läheisriippuvaisen joutuneen vain nielemään tuskansa ilman, että on saanut mahdollisuutta "puhdistaa ilmaa" sen ihmisen kanssa joka meitä on kaltoin kohdellut. 

On hämmentävää huomata kuinka paljon ne läheiset ihmiset vaikuttaakaan oman elämän suuntaan, vaikka itsekkin olen sellanen jääräpää, että aina muka kuvittelen itse määrääväni elämäni tahdin, niin silti täytyy myöntää, että tiukan paikan tullen käännyn aina sen oman perheen puoleen.  Ja kiitollinen täytyy olla siitä mitä on osakseen saanut, olen monesti miettinyt sitäkin, että jos ei olisi omaa perhettä ympärillä tukiverkkona niin olisin monta kertaa varmasti ollut aivan pulassa. Kyllä nuo sisarukset kaikessa rasittavuudessaan on niin rakkaita, etten hetkeäkään vaihtais ja ne jos joku ymmärtää täysin minua, minun oikkuja ja sitä mitä tässä elämässä on jouduttu käymään läpi päästäksemme tähän pisteeseen. 

"Usein ne ominaisuudet, joita pidämme suurimpina heikkouksinamme, osoittautuvat myöhemmin suurimmiksi voimavaroiksemme." Rohkeutta muuttua s.119 

Usein minulta kysytään, että enkö ole katkera tai vihainen menneestä, että miten pystyn puhumaan niistä kauheimmistakin asioista niin tyynesti. Itse koen, että kun saavuttaa tietynlaisen rauhan oman menneisyytensä kanssa niin ne vaikeudet pystyy  kääntämään omaksi vahvuudekseen. Vastaan usein että: " Se lapsuus jonka olen elänyt on ainoa jonka saan kokea, tiedän että se ei ole paras mahdollinen mutta paremmasta minulla ei ole tietoa." On parempi hyväksyä ne vääryydet joita itselleen on tapahtunut ja kääntää ne voimavaroiksi, kuin se, että märehdimme ja murehdimme meitä kohdannutta vääryyttä läpi elämämme, silloin ihmisestä tulee katkera ja vihainen ja häneltä voi jäädä paljon hyviä asioita kokematta.

Toki en tarkoita, että ne meitä kohdanneet vääryydet tulisi vain niellä, toki asiat täytyy ensin käsitellä ja vaatii kovaa työtä päästää irti vihasta, surusta ja ajatuksesta siitä millainen elämä olisi voinut olla ilman kokemiamme vääryyksiä. Itse koen, muovautuneeni vahvaksi kaiken sen jälkeen mitä olen kokenut, toki itsestäni löytyy myös ns."vääränlaista" vahvuutta ja omapäisyyttä juurikin menneisyyteni takia. Asioilla kun on aina kääntöpuolensa. On meistä itsestä kiinni onko se kääntöpuoli valoisa vai ei. Tarkoitan tuolla sitä, että vaikka minusta löytyykin tuota omapäisyyttä ja vahvuutta niin koen ne myös voimavaroina, sillä olen oppinut olemaan luovuttamatta helpolla. Se onkin asia erikseen että vienkö toisinaan tuon omapäisyyden ihan uudelle levelille.

"Toiveistani huolimatta elämä ei aina suju iloisesti eikä rauhallisesti. Kun aiemmin jokin vaivasi minua, en kertonut siitä asianosaiselle. Olin mielummin itse poissa tolaltani kuin pahoitin kenenkään mieltä." Rohkeutta muuttua s.139

Tuossa edellämainitussa kiteytyy oma ajatustapani vielä ihan viimeaikoinakin, niin turvallista kuin se onkin piehtaroida siinä mielipahassa siitä, että toinen ihminen ei osaa lukea ajatuksiamme niin todellista rohkeutta vaatii kuitenkin se, että uskoo siihen, että asiat korjaantuvat helpommin kun uskaltaa kertoa miltä MINUSTA tuntuu. On tärkeää määrätä itse oman elämänsä suunta, elää omilla ehdoillaan ja se ei onnistu silloin jos ei löydy rohkeutta avata suutaan silloin kun on jotain sanottavaa. Toki itsekin vasta harjoittelen tuota, mutta tulen taitavammaksi päivä päivältä. Ja se uskallus antaa uudenlaista puhtia ja rohkeutta tehdä oikeastaan mitä tahansa.

Mietiskelen usein sitä, että löytääköhän joku avun blogini kautta ongelmiinsa, toivon kovasti, että kirjoituksistani olisi hyötyä jollekkin, mutta silti koen itse saavani suurimman avun. Päivitäin huomaan ajattelevani asioita joista haluan kirjoittaa, toisinaan soimaan itseäni siitä, etten ole vaikkapa moneen päivään kirjoittanut mitään. Itsesyytöksen iskiessä osaan kuitenkin nykyään vaimentaa sen sillä tiedän, että on turhaa soimata itseään moisesta. Vaikkain se on todella helppoa alkaa kehittelemään itselleen paineita ihan turhista asioista.

Joskus mietin opinko koskaan löytämään elämässä sellaista vaihdetta etten antaisi asioiden vaivata minua. Uppoudun helposti miettimään esimerkiksi tuttuja ihmisiä joilla tiedän olevan jonkinlaisia vaikeuksia, palan haluasta ratkaista kaikkien ihmisten ongelmat ja saatan märehtiä muiden ihmisten ongelmia kuin ne jotenkin koskettaisivat omaakin elämääni. Joskus täytyy ihan kieltää itseäni miettimästä muiden ongelmia, sillä minä en ole millään tavalla velvollinen ratkomaan muiden ongelmia. Hyvä esimerkki on se, että eräs tuttavani oli vastikään laittanut facebookkiin, että hänen täytyy varmaan luopua koirastaan, koska on vaikeaa esim. silloin kun hän on lasten kanssa kipeänä kun kukaan ei pysty viemään koiraa ulos. Huomasin kuumeisesti alkavani ratkaisemaan tuota ongelmaa, selailin nettiä, hain neuvoja ja kerroin hänelle vaihtoehtoja ratkaista ongelmansa ja kerroin, että jos en itse asuisi eri paikkakunnalla niin olisin oitis lähtenyt ulkoiluttamaan koiraa.

Joku voi ajatella, että on hienoa kun löytyy avuliaita ihmisiä jotka haluavat auttaa toisia. Ja toki, onhan se hienoa. Mutta kyllä sitä huomaa yhä edelleen, kuinka vahvaa roolia tuo muiden miellyttäminen kantaa elämässäni. Pienissäkin asioissa. Minun pitäisi oppia se, että oma mielenrauhani ei riippuisi siitä saanko jostain kiitosta vaiko en, vaan että osaisin ottaa kiitoksen hyvillä mielin vastaan, mutta nyt annan miellyttämisenhalun ohjailla tekemisiäni. Siksi onkin hyvä lopettaa mietelauseeseen jossa riittää meille läheisriippuvaisille työtä:

"Juuri tänään arvostan itseäni. En odota kiitosta toisilta, sillä annan sitä itse itselleni. Tiedän tekeväni parhaani, ja tänään minun parhaani on kylliksi hyvää." - Rohkeutta muuttua s.9