Hei taas! Hieman jääny viimeviikkoina tänne "raapustaminen" ku ollu kaikenlaista touhua, pääsiäiset ja vaput tuossa vierähti oikein mukavasti. Kovasti olen kesään valmistautunut, on tomaatit,salaatit,pinaatit ja parvekekukat itämässä. Ollaan myös koiran kanssa alettu  treenaan hihnakäyttäytymistä ja osallistuttiin sellaselle arkitottelevaisuuskurssille. Mukavaa saada vähän tekemistä ja vieläpä hyödyllistä tekemistä. Huomenna meillä ois toinen tapaminen kurssin tiimoilta ja eka kerta ei ollu ainakaan mikään menestys. Noh hiljaa hyvä tulee, sen ku vaan osaisi tässäki asiassa painaa tähän kovaan kalloon!  

​

Itseasiassa juuri tuosta kärsivällisyydestä halusinkin tänään kirjoittaa. Olen aina ollut ihminen joka haluaisi tuloksia just nyt ja heti ja mulle on kauhean vaikeaa odottaa asioitten tapahtumista ja tuloksia, kuten nyt vaikka noiden rehujen itämistä! Mutta juurikin tollasissa asioissa kuten koiran kouluttamisessa vaatii ihan järkyttävän määrän itsekuria ja kärsivällisyyttä se, ettei sorru niiihin vanhoihin käyttäytymismalleihin vaan muistaa pitää päänsä ja toteuttaa sitä uutta käytösmallia. Eihän se helppoa ole, kyllä joka päivä tulee hetkiä, että tekisi mieli nakata se henkihieverissä kiskovan koiran hihna maahan ja antaa painella minne huvittaa ja kerkeää.

Tosi hyvää harjottelua itellekki tuo koiran kanssa harjoittelu on silti ollu, koska joutuu ihan oikeasti harjottelemaan sitä kärsivällisyyttä, koska eihän se koira sitä tajua jos sille alkaa rähjäämään kesken lenkin, tai kieltää koko ajan. Joutuu oikeasti kiinnittämään huomiota omaan käyttäytymiseen, eleisiin ja juuriki siihen, että pysyy rauhallisena.

"Kivenhakkaaja saattaa iskeä yhdeksänkymmentäyhdeksän kertaa ilman näkyvää tulosta ja ilman pienintäkään säröä kiven pinnassa. Sitten sadas isku halkaisee kiven. Viimeinen isku ei tehnyt sitä yksin, vaan se ja kaikki edelliset iskut yhteensä." -Rohkeutta muuttua s.210

Kärsivällisyys ei ole ominaisuus joka olisi meissä ihmisissä valmiiksi "asennettuna", se on piirre, jonka voi kylläkin opetella. Uskaltaisin sanoa, että kärsivällisyys ei ole läheisriippuvaisten vahvimpia puolia, kärsivällisyydestä kun ei  mielestäni ole juurikaan hyötyä esim. alkoholistin kanssa eläessä vaan ennemminkin opitaan kärsimättömiksi. Toipuminen läheisriippuvuudesta vaatii kuitenkin työtä ja ihan kasoittain juurikin kärsivällisyyttä, koska voi vierähtää pitkiäkin aikoja ennenkuin voi alkaa nähdä itsessään toipumisen merkkejä. 

Myönnän olevani vieläkin hyvin kärsimätön tietyissä asioissa, saatan "kilahtaa" totaalisesti jos joku asia ei tapahdu juuri silloin kun MINÄ sen haluaisin tapahtuvan. Siltikkin opettelen koko ajan ja mielestäni olen oppinut antamaan itselleni aikaa ja hyväksymään sen, että niinikuin kivenhakkaaminen tai koiran koulutus niin kärsivällisyydenkin opettelu vaatii minulta toistoja, toistoja ja toistoja.

 Ainakin olen oppinut sen, että helppoja pikamenetelmiä mihinkään ei ole olemassa. Pysyvät tulokset vaativat aina aikaa ja kärsivällisyyttä. Niinkuin Rohkeutta muuttua kirjan ensimmäisillä sivuilla kirjoitetaankin: me ihmiset olemme tottuneet saamaan nykyään kaiken pikana, on pikaruokaa, pikakahvia, pikalainaa jne. Odotetaan, että ongelmiin ratkaisutkin saadaan pikana. 

Silloin kun minusta tuntuu erityisen vaikealta pysyä kärsivällisenä tai tyynenä, niin muistutan itseäni elämään päivän kerrallaan. Se on aivan loistava keino löytää tietynlaista rauhallisuutta itsestään. Vaikka kuinka p*ska päivä tahansa olisikin niin voi ajatella, että:"päivä kerrallaan, huomenna on uusi päivä". Vaikeimpina hetkinä voi ajatella, että: "tunti kerrallaan eteenpäin, tunti kerrallaan tyyneyttä". Mitä tahansa ympärillä tapahtuukin niin kunhan itse pitää mielensä avoinna ja rauhallisena niin kyllä se kärsivällisyys sieltä löytyy. Aina se ei tule olemaan helppoa, mutta koettelemukset antavat meille vain erilaista vahvuutta ja haastetta. 

Toisinaan sitä kärsivällisyyttä ei yksinkertasesti ole vain yhtään, mutta minun mielestä seki on ihan OK. Sillon pitää vain muistaa se, että ei sais räjähtää esim. sille koiralle tai hellulle. Vaikka helpoitenhan sen huonon olon purkaa niihin kaikista rakkaimpiin. Mutta ajatelkaapa sitä, että sen räjähtämisen sijasta löytäiski itestään vahvuutta lähteä SILTI sen vittumaisen piskin kans lenkille. Sillon ois varmasti ihan voittajafiilis.

Lopuksi kuva, väsyneestä treenaajasta joka NIIN koettelee tätä emännän kärsivällisyyttä, joka päivä. Koko päivän.. :D